Työelämä muuttuu tulevaisuudessa radikaalisti, ja tästä syystä monet jo valmistuneet eri alojen ammattilaiset joutuvat luultavasti opiskelemaan itselleen uuden ammatin. Toisaalta tulevaan voi valmistautua jo nyt valitsemalla alan, jonka osaajia kaivataan tulevaisuudessa.
Tutustuimme muutamaan mielenkiintoiseen tulevaisuuden ammattiryhmään, joiden osaajat ovat haluttua tavaraa jo nyt, mutta tulevina vuosikymmeninä on heille tarjolla yhä enemmän työpaikkoja.
Tietoturva-alan ammattilaisilla hyvät tulevaisuuden näkymät
Nettipankin käyttämisestä on tullut tällä vuosituhannella niin arkipäiväistä, että harva meistä on edes käynyt maksamassa laskuja automaatilla, pankkikonttorista puhumattakaan. Pankkiasiat eivät kuitenkaan ole ainoa arkinen asia, joka hoidetaan nykyään netissä.
Myös esimerkiksi ostokset ja viihde vievät yhä useamman asioille nettiin, jolloin myös henkilö- ja maksutiedot joutuu luovuttamaan eteenpäin. Tästä syystä tietoturvan merkitys on korostunut entisestään, eikä tällä saralla tulla varmasti näkemään muutosta.
Identiteettivarkaudet ja muut nettirikokset tarkoittavat entistä enemmän töitä tietoturva-asiantuntijoille, joten tämä on takuuvarma tulevaisuuden ala.
Virtuaalitodellisuus vie viihteen uudelle tasolle
Virtuaalitodellisuudesta ei vielä toistaiseksi ole tullut niin isoa juttua, kuin mitä vielä muutamia vuosia sitten uumoiltiin. Kun virtuaalilasien hinta tippuu ja palvelutarjonta kasvaa, voi tilanne kuitenkin muuttua radikaalisti.
Virtuaalitodellisuus voi muuttaa käsityksemme viihteestä lähes täysin. Voit esimerkiksi istua kotisohvallasi nauttien lempibändisi keikasta aivan kuin olisit paikan päällä. Virtuaalilasit voivat myös viedä keskelle suuria urheilutapahtumia tai suositun taidenäyttelyn avajaisiin – vaihtoehtoja on oikeastaan loputtomasti.
Virtuaalitodellisuus muuttuu luultavasti myös paljon interaktiivisemmaksi. Ota esimerkiksi suunnaksi NetEnt-casino ja voit päästä pelaamaan rulettia ja muita pelejä aivan kuin olisit itse paikan päällä! Virtuaalitodellisuuden uudet ulottuvuudet tuovat varmasti töitä niin teknisille aloille kuin itse viihdyttäjillekin – VR-osaajia tarvitaan jatkossa todella laajalla skaalalla.
Biomateriaalikasvattajien kysyntä kasvaa
Vaikka maailma muuttuu yhä enemmän digitaaliseen suuntaan, tulee tulevina vuosina varmasti olemaan tilausta myös maanläheisimpien alojen ammattilaisille. Yksi jatkuvasti kasvava ja monessa mielessä hyvin ajankohtainen ala liittyy tuotantomateriaaleihin.
Merien muovisaaste ja erilaiset kertakäyttömuovit ovat jatkuvasti otsikoissa, eivätkä syyttä. Tulevaisuudessa kehitetään yhä enemmän uusiutuvia materiaaleja muovin korvaamiseksi esimerkiksi pakkausmateriaalina.
Tulevaisuudessa näemmekin todennäköisesti biomateriaalikasvattajia kehittämässä uusia ja innovatiivisia materiaaleja, nanoinsinöörejä suunnittelemassa erilaisia valmistustapoja näitä materiaaleja hyödyntäen sekä kierrätysstrategian ammattilaisia kaavailemassa koko tuotantoketjun kiertokulkua.
Tekoäly jyllää lähes alalla kuin alalla
Tekoälystä on tullut jo nyt arkipäivää ja sitä hyödynnetään monissa laitteissa. Puhelimien ääniohjaus ja tekoälyn avustama kamera ovat vain muutamia esimerkkejä, ja toistaiseksi olemme varmasti vasta raapaisseet pintaa.
Tekoälyn yleistyessä tarvitaan alan ammattilaisia paitsi kaitsemaan jo käytössä olevia tekoälysovelluksia, mutta myös kehittämään uusia ja tehokkaampia tapoja hyödyntää sitä.
Vaikka tekoäly tarjoaa paljon mahdollisuuksia, siihen sisältyy myös monia riskejä ja eettisiä ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan uudenlaista ajattelua.
Itseohjautuvat autot ovat yksi loistava esimerkki tekoälyn käytöstä arkisessa elämässä. Tällä alalla riittää jatkossa varmasti töitä niin tekoälyasiantuntijoille kuin ajoneuvosuunnittelijoillekin.